Puheterapia
Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jota voi toteuttaa Valviran laillistama puheterapeutti ja filosofian maisteri. Puheterapeutin palveluita saattaa tarvita kuka tahansa meistä jossain elämänsä vaiheessa.
Työkokemuksen, ammatillisen täydennyskoulutuksen ja tieteellisen jatkokoulutuksen myötä minulle on kertynyt erityistä osaamista kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden sekä kehityksellisen kielihäiriön kuntoutukseen. Kehitysvammaliiton Tikoteekki on myöntänyt minulle Kohtaaja sekä Voimauttava vuorovaikuttaja osaamismerkit. Minulla on vahva osaaminen myös perusterveydenhuollon puheterapia-asiakkaista. Väitöskirjaani teen kehitysvammaisten ihmisten syömis- ja nielemisvaikeuksiin liittyen, ja olen myös kouluttautunut imetysohjaajaksi (WHO).
Puheterapiaa toteutan niin lapsille kuin aikuisillekin. Aikuiset asiakkaani ovat ohjautuneet vastaanotolleni esimerkiksi ääniasioissa tai neurologisista sairauksista johtuvien kommunikaatio- ja nielemishaasteiden vuoksi. Lasten puheterapian sisältönä voi olla esimerkiksi äänneharjoittelu tai viiveisen puheen kehityksen kuntoutus.